IMG_1087

Taiteilijat | Kesä 2023

Tutustu alta kesän 2023 taiteilijoihimme. Päivitämme esittelyitä taiteilijoista kevään ja alkukesän mittaan. 

Sergei arhipov

Sergei Arhipov on syntynyt Karjalan Salmissa ja muuttanut vuonna 1998 Murmanskista Turkuun suomalaisena paluumuuttajana. Vuodesta 2008 hän on asunut Helsingissä.

Arhipov on itseoppinut kuvataiteilija.


Ensi kerran hänen töitänsä oli esillä Murmanskin taidemuseossa (1991) ja Rovaniemen taidemuseossa (1992). Sittemmin taiteilija on pitänyt Suomessa useita omia näyttelyjä ja ollut mukana yhteisnäyttelyissä, mm. Taide-Art Nuuttila kesänäyttelyihin vuodesta 2006 alkaen, Triada taideliiton ja Naivistit Iittalassa -säätiön näyttelyihin vuodesta 2009 alkaen, Suomen naivistit ry:n mukana perusvuodesta 2012 alkaen.

 

Sergei osallistui kansainvälisiin taidenäyttelyihin:
2013-2014 – Kioton Taidemuseossa Japanissa;
2015 – Triada –taideliiton näyttely Eremitaasin filiaali, Viipuri, Venäjällä;
2015, 2019 – Art Naiv –festivaali, Katowice, Puolassa;
2015 – Art Trend Fair, Muhina Taideakatemia, Pietari, Venäjällä;
2015 – Salon naif Mundos Ingenuos, Bogota, Columbiassa;
2016 – Parallax Art Fair, Lontoo, Iso-Britaniassa;
2016 – Picasso Art Fair, Galerie Thuillier, Pariisi, Ranskassa;
2017 alk. – Kansainvälinen suurnäyttely Pietari –kuvataideliiton salonki, Venäjällä;
2018 – Beffroi de Bruges, Salle Garemijn Galleria, Brugge, Belgium;
2020 – A.Pinzon-Virtual ingenuous worlds – Spanish cultural magazine;
2021 alk. – International online Biennale NAÏVE in Belogradchik, Bulgaria.

Sergein mukaisesti, naivismi on erikoinen taidetyyli, se on avointa ja ymmärrettävää kaikille, aivan kuin lapsi, tai eläin, tai taivaat. Minusta, naivismi on helposti sanottuja vakavampia ajatuksia.

 

Sergei Arhipov on TRIADA taideliiton jäsen, Helsinki, v.2008 alkaen.
Perusvuodesta 2012 alkaen hän on Suomen Naivistit Ry:n jäsen.

Arhipovin teoksia on Varkauden kaupungin kokoelmassa ja yksityiskokoelmissa Norjassa, Ruotsissa, Alankomailla, Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Tšekissä, Japanissa, Espanjassa, Kreikassa, Suomessa ja Venäjällä.


sergei@arhipov.info
www.arhipov.info

Turun ja kotipaikan maapallot

jaana heikkinen

Jaana Heikkinen on suomalainen kuvataiteilija, joka on syntynyt Kuhmossa vuonna 1965. Hän valmistui kuvanveistäjäksi Suomen Kuvataideakatemiasta vuonna 1988, jonka jälkeen hän on toiminut taiteilijana sekä entisöinyt rakennusten veistoskoristeita.

Heikkinen on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1996 alkaen, ja hänen teoksiaan on ollut esillä useissa ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä vuodesta 1987. Hän on myös Suomen Taidemaalariliiton jäsen, ja hänen teoksiaan löytyy Wihurin säätiön- sekä yksityiskokoelmista. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Lohjalla.

Taiteilijana Heikkinen innostuu helposti uusista materiaaleista ja tekniikoista. Hän työstää usein samaa aihetta piirtämällä, maalaamalla ja veistoksia tehden. Taiteen tekeminen on hänelle matka sisäiseen maailmaan, ja häntä kiinnostaa symboliikka, luonnon mystiikka, mytologia, ihmismieli eri ulottuvuuksineen.

Heikkinen tekee esittävää taidetta ihmisistä ja luonnosta, ja käyttää töissään paljon eläinaiheita. Eläimet symboloivat hänelle ihmisen vaistonvaraista ja piilotajuista puolta, sisäisiä voimia ja luontoa, jonka osa me olemme.

Maalaukset hän tekee akryylivärillä ja lyijykynällä. Piirtäminen on ollut aina Heikkiselle tärkeää ja tässä tekniikassa hän on voinut yhdistää värien maailman ja piirtämisen. Maalauspohjana hän käyttää mdf-levyä. Maalaukset on vernissattu.

Veistoksensa Heikkinen on muovaillut saveen, jonka päältä hän ottaa silikonimuotin. Muottiin hän valaa punavahan. Pronssivalimolla punavahan päälle tehdään vielä keraaminen muotti, johon pronssi valetaan. Valmiit pronssiveistokset ovat pääasiassa kahdeksan valoksen sarjoja.

Vasemmalla: Valkoinen peura, 2022

Oikealla: Kruunu, 2022

marita kouhia

Marita Kouhia on helsinkiläinen monialainen taiteilija ja suunnittelija. Kouhian päätekniikka on maalaus, hän tekee installaatioita, veistoksia, yhdistää taiteeseen muotia ja käsitteellisiä vaikutteita. Hänellä on ollut useita poikkitaiteellisia taideproduktioita Suomalaisten etualan artistien kanssa.

 

Marita Kouhian maalauksissa tunnistettavaa ovat vahvat väriyhdistelmät ja ekspressiivinen ja elävä maalausjälki ja pintastruktuuri. Näyttävät monitahoiset potretit, joihin taiteilija palaa aina uudestaan tuovat esiin taiteilijan tapaa käsitellä kasvojen välittämiä sanattomia ja herkkiä viestejä. Aiheet kumpuavat alitajunnasta, unelmista ja kuvitelmista, koetusta tai toisesta todellisuudesta. Kouhialle ihmiskasvot ovat kuin uusi maa tai maisema. Voimakkaat värit ja niiden kilpailu huomiosta teoksissa kertovat aiheiden moniselitteisyydestä̈.

 

Kouhian työskentelytyyli vaihtelee realismista abstraktiin riippuen teoksen vaatimasta lähestymiskulmasta. Hienovaraiset valojen, varjojen ja viivan kudelmat tuovat esiin teoksen takan olevaa tarinaa, moniselitteisesti jättäen katsojalle tilaa hahmottaa töiden tunnemaailmaa ja viestiä. Herkän ja voimakkaan siveltimenvedon kontrasti vastaa tunteiden ja tunnelmien tasoista, teoksissa on aina mukana elämän yllätyksellisyys. Teoksissa näkyvät myös erilaiset kulttuurit ja matkustelun ja ulkomailla asumisen jättämät vaikutteet taiteilijaan.

 

Toisissa teoksissa näkyy selkeästi popkulttuurin vaikutus ja vuoropuhelu. Kouhialla on ollut useita taiteellisia yhteistöitä nimekkäiden eturivin artistien kanssa Suomessa ja ulkomailla. Viimeisimpänä suurempana yhteistyönä on ollut Sunrise Avenuen ja Samu Haberin viimeisen kiertueen taidetakkien suunnittelu ja toteutus. Intohimo musiikkia kohtaan näkyy hänen värikylläisissä artistipotreteissaan. Muotimaailma on inspiroinut Kouhiaa myös installaatioissa, joiden valmistuksessa hän käyttää̈ ainoastaan kierrätysmateriaaleja.

 

Marita Kouhialla on ura myös muodin, sisutuksen ja visuaalisten tuotantojen saralla mainos- ja muotikuvien, sekä lehtien kansien stailaajana ja kuvausten suunnittelijana ja tuottajana. Kouhia on työskennellyt myös tuotesuunnittelijana ja tehnyt taiteellisia sisustusratkaisuja yrityksille.
Marita Kouhialla on oma taidegalleria Helsingissä St. George Hotellissa. Tämän lisäksi Kouhialla on vaihtuvia näyttelyitä eri puolella Suomea ja ulkomailla.


Taiteesta ja elämästä yleensä

“Ihmisyyden tummat sävyt kiehtovat minua. Pyrin usein tuomaan esiin niiden inhimillisyyttä ja välittää siten ymmärrystä ja näiden puolien hyväksymistä itsessämme ja muissa. Käsittelen teoksissani myös aiheita, joita ei ole järjellä selitettävissä tai helppoa tuoda esiin sanoin. Ne tuovat teokseen jännitteitä ja tasoja. Samasta syystä teosten selittäminen ja sanoin avaaminen tuntuu epäluontevalta. Haluan, että katsoja kokee teoksen omalla tavallaan, kohtaamme jollain tasolla, jos teos miellyttää tai saa aikaan ajatuksia ja tunteita.

 

Olen huolissani maailmassa tapahtuvasta eriarvoisuudesta ja rasismin muodoista. Toivon että välitän tekemiselläni ympärilleni ajatuksia tasa-arvosta ja ymmärryksen tärkeydestä. Haluan tukea niitä, joita syrjitään ja koen olevani myös velvollinen niin tekemään, sillä olen moneen muuhun ihmiseen nähden saanut monia asioita helposti. Haluan kuitenkin pitää tässäkin asiassa pilkettä silmäkulmassa, sillä koen ja uskon että asioita muutetaan syvällisesti positiivisuuden voimalla.”

Nas, 2017

matti kuronen

Olen kuvataiteilijana tutkija. Tutkin mielelläni uusia tekniikoita ja materiaaleja. Pyrin myös kehittelemään aivan uusia, minulle sopivia tekniikoita. Tästä johtuen tekniikat ja materiaalit luonnollisesti vaihtuvat aika ajoin. Päätyöskentelytekniikkani ovat maalaus, kuvanveisto ja installaatio. Olen kehittänyt oman tekniikkani metallipigmentin käytössä maalauksessa. Suolaveistostekniikassa olen tutkinut pronssin ja suolan vuorovaikutuksesta syntyvää patinaa. Installaatioissani olen käyttänyt pääosana vanua.

 

Nuorempana aiheet tulivat enemmän ympäristöstäni, jota halusin muokata oikeudenmukaisemmaksi ja paremmaksi paikaksi elää. Vanhemmiten aiheet ovat alkaneet tulla enemmän eletyn elämän kokemuspohjalta. Suodatan kyllä aiheita usein huumorilla.Työhuoneeni sijaitsee nyt kolmatta vuotta Nokialla ns. Nansotalossa.

 

Kaikista töistäni on löydettävissä symboliikkaa, vaikka se ei ole teosten itsetarkoitus, vaan aukeaa usein tekijälleenkin vasta teosten tai sarjan valmistuttua. Suolaveistoksillani mietin mm. ristiriitaista suhdettamme eläimiin niiden käyttötarkoituksen mukaan. Suola myös kuvastaa ihmisistä löytyviä puutteita samalla tavalla kuin haavassa suola voimistaa kivun tunnetta. Sijoilleen ’suolatut’ hahmot ovat kehollisesti tässä maailmassa – henki kenties jossain muualla?

 

Maalauksissani ja joissain veistoksissani toistuvasti esiintyvä puu on universaali voiman ja kasvun symboli. Pohjoismaisessa perinteessä elämän puu johtaa toisiin maailmoihin. Se on uudestisyntymisen symboli edustaen myös yhteyttä omaan perheeseen ja sukujuuriin.

 

Uniikeilla tekniikoillani välitän uusia ideoita ja toimintatapoja taiteen kentälle tutkimuslähtöisestä ja kokeilevasta materiaalien käytöstä. Arkisiksi koettavat materiaalit merisuola ja vanu muodostavat dualistisen parin maalausten ylelliseksi koetun kultaelementin kanssa. Kehotan töilläni ympäristön ja elämän avarakatseiseen, omaperäiseen ja rohkeaan tarkasteluun sekä tulkintaan. Teokseni ovat kuitenkin helposti lähestyttäviä ja visuaalisesti kiinnostavia ikään katsomatta.

Purkkiin suolattu koira, 2022
Melkein reunalla, 2020

lotta nevanperä

Lotta Nevanperä on 38-vuotias tamperelainen kuvataiteilija ja luovan alan yrittäjä. Nevanperä on moniulotteinen taiteentekijä, jonka työskentelylle ovat ominaista useat samanaikaiset kuvalliset projektit; uniikit maalaukset, kuvitukset sekä monitaiteelliset yhteistyöt. Nevanperä on valmistunut Kuvataiteilijaksi (AMK) Kankaanpään taidekoulusta 2012 ja jatko-opiskellut kulttuurialan ylemmän AMK-tutkinnon Media-ja kulttuuriyrittäjyyden koulutuksessa Turun ammattikorkeakoulussa 2021.

 

”Työskentelen ensisijaisesti muste- sekä akryylimaalausten parissa. Viime vuosina olen tietoisesti irrottautunut teosten yksityiskohtaisesta luonnostelusta ja karsinut työvälineeni minimiin. Työskentely taidegrafiikan parissa sai minut kohdistamaan huomioni siihen, miten vähän on lopulta tarpeeksi, ilmaistakseni itseäni silti kokonaisvaltaisesti.

 

Aiemmin olen yrittänyt kahlita luovuuttani tiettyihin taiteen tekniikoihin, mutta mitä enemmän olen rajoittanut sitä, sitä enemmän se on pyristellyt vastaan ja pyrkinyt ääriensä yli. Ominaisinta työlleni ovatkin useat samanaikaiset kuvalliset projektit, jotka inspiroivat toinen toisiaan – maalaukset, kuvitukset, typografiset ja graafiset teokset sekä erilaiset monitaiteelliset yhteistyöt.

 

Nautin luovan työn jatkuvasta ja hallitsemattomasta luonteesta sekä vapaasta kaaoksesta, joka hetkittäin selkeäksi järjestäytyessään rakentuu uudeksi ideaksi tai teokseksi.”

Threat doesn't always roar III, 2023
Please hold the line, 2023

taitelijat viime vuodelta

Tämän vuoden näyttelyyn osallistuu useampia taitelijoita viime vuosilta uusilla teoksilla. Mukana mm. Mirja Ilkka, Pauli Tapola, Minna ja Sauli Iso-Lähteenmäki, Kaarina Kellomäki, Olli Räty, Sirpa Mäenpää, Tuukka Peltonen, Päivi Somppi, Satu Mattsson ja Eila Pilvenpalo. Heidän esittelynsä löytyvät täältä: